Vielä Avatarista, juonesta ja masennuksesta

Kirjoitin aiemmin Avatarista ja sen 3D elokuvakokemuksesta. Sittemmin törmäsin James Cameronin alkuperäiskäsikirjoitusta analysoivaan TEKSTIIN. Kyseessä on siis PROJECT 880, käsikirjoitus jonka Cameron kirjoitti Titanikin valmistumisen jälkeen. Kässäri jäi sitten odottelemaan tekniikan kehittymistä. Varsinkin kaikkien jotka pitivät elokuvasta ja haluaisivat vastauksia kysymyksiin joita elokuvasta jäi, kannattaa lukea teksti, se vastaa "kaikkiin" kysymyksiin. Kävi nimittäin niin, että Avatar on eräänlainen toimintatiivistelmä alkuperäisestä käsikirjoituksesta.

Tekstin tiivistelmä ei anna kovin hyvää käsitystä, sen voi skipata. Alkuperäinen käsikirjoitus on tyyliltään varsin erilainen, vähemmän pateettisia vivahteita ja enemmän hahmoja ja dialogia kuin Avatarissa. (Ei pyhiä henkiä... kelpoisuus on ansaittava "kovemmalla" työllä... taustat selvitetty... enemmän vuorovaikutteisuutta...) Probleemahan on tosiaan se että aineistoa on ihan liikaa yhteen leffaan (esim. eläimistöä ja lajistoa on enemmän, samoin kuin henkilöitä puhumattakaan dialogista), tarina on periaatteessa sama, mutta kuitenkin tyyli ja tapa näyttää asioita toisenlainen. Itseasiassa hieman jatkojalostamalla kässäristä saisi ennemminkin TV-sarjan (yksi sopiva tuotantokausi, ei sitä pilalle saisi venyttää). Tiimin pitäisi olla sellainen joka osaa niin draaman, ihmissuhteet, kohtalot kuin actioninkin... eli vaikka Battlestar Galactican kaltainen... ja mieluummin vielä parempi.

Noo toivottavasti näemme Directors Cutissa edes hieman "maata" ja RDA-agenttien keskustelun... yms... niitä asioista jotka Avatarissa kuitenkin pätevät tuohon kässäriin muutoksista huolimatta.


CNN uutisoi elokuvan aiheuttaneen katsomossa masennusta. Uutisessa siteerataan tämän foorumin keskusteluihin joissa ihmiset ihmettelevät elokuvan aikaansaamaa masennusta ja jopa itsetuhoisia ajatuksia. Masennus johtuu tuon kauniin ja luonnonläheisen utopiamaailman kaipuusta, sen olemassa olemattomuuden tuomasta vitutuksesta, tarinan kauneudesta yms...

Täytyy myöntää että eräänlaista masennusta elokuva minullekin tuotti, joskaan minua ei pänni se että elokuva on fiktiota, vaan ennemminkin se että tarinasta jäi niin paljon kertomatta. Olen huomannut samankaltaisen tunteen ennemminkin, se tulee, kun saa hyvän kirjan päätökseen tai tietynlaisen elokuvan katsotuksi. Nämä parhaat kirjat ja elokuvat koskettava, niihin jää koukkuun ja niihin samaistuu, siten kun tarina loppuu, eikä enää koskaan jatku, on hetken hieman poissa tolaltaan. Kai me ihmiset juuri sitä haemmekin musiikilta, elokuvilta, kirjoilta... elämyksiä, kokemuksia ja tuntemuksia.